Vastuullisuus

Hyvä hallinto

Hyvä hallinto

Eettinen ja kestävä toimintatapa on integroitu toimintaamme. Noudatamme toiminnassamme kansainvälisiä ja paikallisia lakeja, asetuksia, Nasdaq Helsingin sääntöjä, Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, Revenion eettisiä toimintaohjeita sekä sovittuja toimintatapoja. Toimintamme on tarkoin säädeltyä ja toimintaamme ohjaavat lukuisat politiikat, ohjeet ja käytännesäännöt, jotka ovat tärkeä ja oleellinen osa toimintakulttuuriamme.

Revenion hallitus on yhtiön ylin vastuullisuudesta päättävä toimielin. Revenion hallitus hyväksyy vastuullisuusstrategian osana yhtiön liiketoimintastrategiaa, kestävyyteen liittyvien riskien, mahdollisuuksien ja vaikutusten arvioinnin sekä yhtiön keskeiset politiikat kuten eettiset toimintaperiaatteet. Revenion hallitukselle raportoidaan säännöllisesti myös aiheista liittyen vuorovaikutukseen keskeisten sidosryhmien kanssa, kuten esimerkiksi henkilöstöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista ja projekteista. Hallitus käsittelee muun muassa työhyvinvointikyselyn tuloksia, meneillään olevia henkilöstöön liittyviä projekteja ja ajankohtaisia vuosikellon mukaisia aiheita.

Hallituksen tarkastusvaliokunnan tehtävänä on valvoa kestävyysraportointia ja tukea hallitusta kestävyysraportoinnin arvioimisessa erityisesti sen varmentamiseen liittyen osana taloudellista raportointia. Tarkastusvaliokunta valvoo vastuullisuuden osalta vastuullisuustyön toteuttamista erityisesti tilinpäätöksen ja lainsäädännöllisten vastuiden osalta.
Revenion toimitusjohtajan tehtävänä on varmistaa kestävyystekijöiden integrointi yhtiön strategiaan ja riittävien resurssien varmistaminen osana johtamista. Reveniossa toimii vastuullisuuden ohjausryhmä (ESG Steering Group), johon kuuluu toimitusjohtaja, talousjohtaja, henkilöstöstä ja laadusta vastaavat johtajat sekä vastuullisuuspäällikkö ja lisäksi muita avainasiantuntijoita. Ohjausryhmän toimintaan osallistuu tarvittaessa operatiivisessa roolissa olevia asiantuntijoita ja johtoryhmän jäseniä.

Vastuullisuuden ohjausryhmän tehtävänä on jalkauttaa vastuullisuustyötä organisaatioon ja huolehtia operatiivisen vastuullisuustyön organisoimisesta kuten koordinoida kasvihuonekaasupäästölaskentaa, vastuullisuuteen liittyvää datankeruuta ja konsolidointia, kiertotalouden ja vastuullisen hankinnan edistämistä sekä vastuullisuusviestintää yhtiössä. Revenio käyttää tarvittaessa ulkopuolista asiantuntemusta vastuullisuuden erityiskysymyksissä. Vastuullisuuden ohjausryhmän työstä johtoryhmälle raportoi vastuullisuuspäällikkö. Kestävän kehityksen tavoitteiden edistymisestä Reveniossa hallitukselle raportoi toimitusjohtaja.

Lue lisää vuoden 2024 vastuullisuusraportistamme.